Web-ohjelmasovellus Noodi – Nuorten hyväksi

Kuva: Pixabay

Kovenemassa maailmassa pitää yhä nuorempana tietää, minkälaisessa työssä elättää itsensä. Koulu- ja opiskelu-ura pitää olla päätetty jo hyvissä ajoin. Ellei nuorella ole omaa ajatusta siitä, hänen vamhemmillaan kyllä varmasti on. Mutta tuntevatkohan vanhemmat nykymaailman trendit niin hyvin, että näkevät minkälaisia ammatit ovat tulevaisuudessa. Vanhemmat ja heidän jälkikasvu voivat huokaista helpotuksesta, sillä Me-säätiö on kehittänyt Web-sovelluksen, jota käyttämällä nuoren urapäätökset helpottuvat. Web-sovelluksen nimeksi on annettu Noodi. Se julkaistiin vapaaseen käyttöön 11.4. vuonna 2018. Julkaisu on suunniteltu nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi. Sivuraiteelle ajautumista tunnetusti vähentää sopivan koulutustien tai uran löytyminen. Noodi saattaa olla avustavassa roolissa myös hakeutumisessa aloille, joita tulevaisuudessakin on vielä olemassa.

Koulutusasiat ovat aina ajankohtaisia. Noodi Web-sovellusta käytetään kännykän avulla. Aluksi ohjelma tiedustelee käyttäjältään perustiedot sekä ammatin, mistä saattaisi olla kiinnostunut. Noodi kertoo sitten, millaisella urapolulla ammattiin päsee, millaisen korvauksen työstä saa tai onko ammattia ylipäätään olemassakaan tulevaisuudessa.

Saaduista tuloksista nuori voi itse poimia olennaiset asiat itselleen ja tehdä valistuneen valinnan sopivasta koulutus- tai urapolustaan itselleen. Sovelluksen tehtävänä onkin antaa nuorille tietoa heille sopivassa muodossa. Sen yhtenä toimintapohjana onkin luotettavan Suomen Tilastokeskuksen keräämää tietoa. Noodi osaa ottaa huomion mahdollisia moninaisia työelämän suunnanmuutoksia tulevaisuudessa. Tällaista tietoa tutkitusti kaivataan.

Noodi on web-sovellus, jota ei siis voi ladata mobiililaiteeseen. Se ei ole äppi. Sitä käytetään verkkosivupohjaisesti. Kuva: Pixabay

Toki jos haluaa pelata varmanpäälle tällä hetkellä, työttömyydeltä suojautuu parhaiten lääkärin, poliisin ja palomiehen ammateissa, joissa viihdytään useimmiten koko työuran ajan. Työnkuva on kuitenkin kokoajan muuttuvaa ja olemme eläneet pitkän aikaa sen rakennemuutoksen rankkojen vaatimuksien kanssa. Kukaan ei oikeastaan varmasti osaa kertoa, minkälaista ammatillista osaamista tarvitaan 2050. Parempi on käyttää päteviä saatavilla olevia välineitä parhaan mahdollisen valinnan tekemiseksi tulevaisuutta silmällä pitäen kuin vain hapuilla tietämättömänä päällekaatuvien valintojen edessä. Noodi Web-sovellus toimii yhteistyössä opinto-ohjaajasi kanssa. Data ja uusi teknologia on apunasi. Hyödyntäkää sitä.

***

noodi.me

Lähde: Ylen uutisoima Me-säätiön lanseeramasta Noodi Web-sovelluksesta kertovan artikkelin pohjalta.

Linkki: kokonainen kattava artikkeli lisälinkkeineen löytyy Ylen sivuilta.

© Raportointi: Arto Laine

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: