Työelämän ihanuus ja kurjuus

SELVIYTYMISTARINANI

Olin juuri valmistunut yliopistosta ja sydän täynnä idealismia maailman perushyvyydestä ja ihmisten hyvästä tahdosta. Nuorena en uskonut, että pahoja ihmisiä edes olevan olemassa. Ajattelin heidänlaisillaan olevan vain tavallisuudesta poikkeavat mielipiteet. Vanhempani ja ainoat isovanhempani äidin puolelta olivat aina opettaneet ennakkoluulottomasti sivistyneitä tapoja ihmisten kanssa asioidessa. Ihmisiä oli vain erilaisia, eivät he mitään syntymäilkeitä voineet olla. Olivatpa he siten satunnaisia vastaantulijoita, omaisia, sukulaisia tai paikalle saapuneita turisteja. Tällaisessa kuplassa olin siis selvinnyt vielä opiskeluni päätökseen saatuani. Mitä sitten tapahtui, kun selkäranka lopulta katkesi. Tarinaani liittyy kolme erillistä tapausta. Ne kaikki sattuivat työelämässä. Kaikki tapaukset olivat työpaikan esimieheni omilla toimillaan aiheuttamaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Näissä kaikissa esimieheni lopulta sai minut uskomaan, että viallisuus löytyi minusta.

ONNENPOTKU

Kun opiskeluni olivat päätöksessään ja jäljellä oli enää lopputyön viimeistely ja työharjoittelu, väsäsin itselleni hakemuksen valtion virkaan ensimmäisenä työpaikkahakemuksenani koulutusta vastaavaan oikeeseen työpaikkaan. Kuin ihmeenkaupalla sain soiton kahden viikon odottelun jälkeen haastatteluun. Työpaikka oli minun ja työharjoittelu alkoi työsopimuksen allekirjoituksella. Olin pestattu työsopimussuhteiseksi tutkijaksi puolustusvoimiin keskisuomeen. Myöhemmin sain tietää olleeni vasta toiseksi valittu, mutta ensimmäinen valittu ei ottanutkaan tarjottua työtä vastaan.

ENSIMMÄINEN KERTA

Töitteni alettua minut perehdytettiin talon tavoille ja piakkoin olin työmatkoilla keski- ja länsi USA:ssa. Ihmettelin, kun naimisissa kahden alle kouluikäisen lapsen isänä oleva esimieheni otti mukaansa noihin työmatkoihinsa lähes aina työpaikkamme sihteerikön. Hän ilmeisesti tarvitsi matkallaan avustajan, mutta osoittautui, että esimieheni söi kuormasta. En halunnut puuttua asiaan ollessamme ulkomailla. Palattuamme takaisin en edelleenkään kohdannut ongelmaa. Osoittautui, että tieto oli julkinen salaisuus osastollamme, mutta ketään ei siitä piitannut. Paljon vain juoruttiin asiasta. Tilanteeni vaikeni, kun jouduin viemään esimieheni lapsia päivähoitoon ja minun oli oltava tekemisissä nyt konkretisoituneen esimieheni vaimon kanssa. Ennen hän oli abstraktio, ja ehkä siksi vain pullotin seikan. Esimieheni oli saatu työpaikallaankin kiinni vaimonsa pettämisestä lähes housut kintuissa monesti, mutta silti meno sai jatkua. Hän oli huomannut elekielestäni tai silmistäni, etten kestäisi tämmöistä menoa. Pian asiat alkoivat vähitellen kehittyä minun tappiokseni. Esimieheni alkoi nähdä työtehtävistäni suoriutumisessa vakavia puutteita. Tämä oli varsin tappavaa, kun minua on jo ehditty pitämään ahkerana ja huolellisena. Sain lopulta lähteä. Eikä kukaan puuttunut milläänlailla tähän minun ja esimieheni väliseen yht’ äkkiä syntyneeseen epäkohtaan. Olin vailla työtä ensimmäistä kertaa. Pesti ehti kestää kaksi vuotta.

TOINEN KERTA

Kun kolmekuukautta oli kulunut aikaa, kun sain seuraavan työpaikkani. Tämä aika oli IT-yritysten kulta-aikaa. Niitä perustettiin kuin sieniä sateella. Pääsin omimpaan työsarkaan kiinni. Olin nyt erään varsinais-suomalaisen yrityksen elektroniikkasuunnittelija. Asiat sujuivat tovin hyvin. Minä olin mukana kolmen hengen nörttiryhmässä, joka loi sähköistä mobiililipuntilausjärjestelmää. Yritys oli pk-kasvuyritys, joten väkeä palkattiin lisää. Lopulta meitä tuotekehitysnörttejä oli yhteensä kuusi. Vaikeudet alkoivat, kun ryhmämme uusi esimies palkattiin. Tämä tuntui aluksi olevan nerokas ja hyvä tyyppi, mutta en voisi olla ollut enempää väärässä hänen suhteensa. Aikaisempi ryhmänjohtajamme vain huomasi, ettei tämä yritys ole hänen paikkansa. Hän jatkoikin keskenjääneitä opintojaan yliopistolla. Minulla oli alusta asti vaikeuksia tämän uuden  hyvän tyypin kanssa, joka oli lähin esimieheni. Hän oli erittäin taidokas ja vakuuttava puhuja. Hän on myöskin lahjakas ja voisi olla lähes minkälaisessa duunissa hyvänsä. Vanhan ammattilegendan mukaan, hän vaikka voisi myydä eskimolle jääkaappeja ja Afrikan aavikolle Saharaan hiekkaa. Lopulta, kun hän ymmärsi talon tavat ja tutustui henkilöstöönsä, hänen sanailunsa kävi hyvin ronskiksi, jota kaikki eivät ymmärtäneet. Lopulta, kun hän oli aikansa minua katsonut. Hän tuli lopulta sanoneeksi, että mä voisin tappaa sinut pelkällä puhumisellani. Ok, tässä sitä taas ollaan. Isännät eivät välitä tuon taivaallista, mitä heidän toimistossaan tapahtuu. Seuraavaksi oltiin tilanteessa, jossa arvon herra tulee töihin krapulassa ja käy käsiksi minuun. Tyyppi oli isokokoinen ja en minä hänelle mitään voinut. En voinut olla enää loppupäivää työssäni. Lopulta myös työpäivät tämän jälkeen olivat pelkoa täynnä. Lopulta piina loppui, kun yritys jostain syystä taas yht’ äkkiä huomasi, ettei minua tarvitakaan ja sain siis katsella jalkakäytäviä uudelleen. Näin sitä sitten oltiin uudestaan työtönnä.

MELKEIN VIIMEINEN KERTA

Tämä kolmas kerta lopulta katkaisi kamelin selän. Kolmannen työpaikkani sain vanhan yliopisto-opiskelukaverin vinkistä, joka toimi fyysikkona vanhassa opinahjossaan yliopistolla. Tapasimme ohimennen liikennevaloissa kaupungilla iltasella ja hän mainitsi, että laboratorioinsinööriä tarvittaisiin eräällä laitoksella yliopistolla. Pesti koostui lopulta kahden yksikön yhteispestistä. Palkkaa maksoi yhteiskuntatieteen tiedekunnan kaksi laitosta yhdessä tuumin. Sain olla rauhassa pitkän aikaa, ennen kuin kohtasin vaikeuksia. Pestinkin piti kestää rahtusen päälle kaksi vuotta, jonka jälkeen saisin pysyvän paikan. Mutta lopulta minun ei annettukaan saada sitä ja ajojahti minua vastaan alkoi. Tavoitteena oli aiheuttaa epäilys rehellisyydestäni. Tällä kertaa silloinen laitoksen johtaja ja talossa toisaalla suunnittelijan tittelillä työskentelevät henkilöt kokosivat voimansa ja juonittelivat minut pois pitkän, mutta kapean leivän äärestä. Potkujeni jälkeen kuulin, että virkaani oli otettu uusi kaveri ja hänelle annettiin suoraan vakivirka. Mitä sitten mun kohdalla oikein meni pieleen, en oikein itsekään tiedä. Kai minulla oli vääränlainen naamakerroin tai jotain sinne päin.

Toimenkuvaani kuului kaikennäköisten teknisten laitteiden kuten videoiden,TV:n, PC:n ja tutkimusvälineiden korjaus, hankinta, huolto, ylläpito, asennus ja ohjelmointi. Sain olla työssäni omissa oloissa jonkin aikaa ja jopa viihdyin lyhyen hetken. Opiskelukaverillanikin oli viereinen huone osastollamme ykköskerroksessa. Yläkerrassa kakkosessa laitoksen johtaja majaili. Toimenkuvaani kuului yhtenä myös työntekijöiden ja tutkijoiden hankintatoiveiden täyttäminen. Tästä se murjomiseni lopulta alkoi. Kun päätettiin, että en saisi pestini jälkeen vakivirkaa, vaikka alun perin oli niin ollut tarkoitus, minua alettiin mustamaalaamaan ja tahrimaan kaikkien kapiaisten nähden molemmissa kerroksissa. Alettiin syöttää tietoa, että mä otan välistä jotain palkkiota omaan taskuun, kun teen hankintoja laitokselle. Alettiin kyselemään, missä sun punainen Ferrarisi on tai missä pidät luukutusvarastoasi.

Olen koko elämäni ollut äärimmäisen rehellinen vanhempien ja mummini opettamana ja nyt minusta pyöri omituista tarinaa laitoksella. Vihdoin taustatoiminta laitoksella konkretisoitui. Eräänä päivänä, tuli melkein yllättäen kutsu neuvotteluhuoneeseen syynättäväksi. Kun astuin sinne, koko psykologian laitoksen palkattu talonväki oli minua vastassa. Minulle ei annettu aikaa hakea apua heidän virallisesti alkavaan kuulusteluunsa. Olin siihen oikeutettu virallisessa kuulustelussa. Minua testattiin ja kyseltiin, missä niitä hankittuja laitteita on talossa. Tiesin kyllä hankkimani laitteet ja niiden sijainnit, mutta heidän hukkuneiden laitteiden listalla oli sellaisiakin, jotka oli jo tuhottu ja hukattu ennen minun pestini alkamista. Mistä voisin tietää sellaisista. En voinut kuin kysellä vanhoilta työntekijöiltä. Osa löytyi, osa ei. Kuulustelun jälkeinen työympäristöni oli sellainen, että ketään henkilökunnasta ei enää sanonut minulle huomenta tai päivää. Heille oli siis sanoma saatu perille, että olen rikollinen. Tilanne oli minulle musertava. Olin pyytänyt jo aikaisemmin apua laitoksen varajohtajalta, työsuojeluvaltuutetulta, tiedekunnan ja yliopiston hallinnolta. Yhdeltäkään neuvoa tai tukea ei herunut. Päin vastoin laitoksen johtaja vielä lähetti kimppuuni yhden alaisensa. Tämä sulki minut aluksi hissiin ja sitten yhteen loukkahuoneeseen kanssaan ja alkoi tentata, minne kaikki puhaltamasi tavarat olet piilottanut. Hän antoi lopuksi vielä kommentin, että olet urani pahin kupru.

Minun täytyi tehdä tällaisessa työympäristössä töitä, jossa minua aktiivisesti vältettiin, eikä edes silmiin katsottu, kuuden viikon ajan. Apua sain vasta kiertoteitse, kun työsuojeluvaltuutetun varavaltuutetun varavaltuutettu oli lukenut kohtelustani ja lähettänyt viestin tiedekunnan dekaanille, joka sitten soitti ja sanoi: Jää heti sairaslomalle. Sinun ei tarvitse olla siellä enää hetkeäkään. Niin tein, mutta työtäni ei kuitenkaan ollut tekemässä ketään, joten minun piti kuitenkin käydä avustamassa muutamia opiskelijoita, jotta heidän mittauksensa onnistuivat sairaslomanikin aikana.
Kun lopulta huomattiin, että mitään epärehellistä ei ole tapahtunut, laitoksen johtaja joutui myöntämään tämän pienellä sähköpostilla kaikille laitoksella työtätekeville. Mutta kuten tunnettua epäilyksen siemen jäi kaivamaan ja se riitti, ettei minua tarvitse palkata pidemmäksi aikaa. No, näytin myös tämän saamani sähköpostin dekaanille. Tästä lopulta hallinnossa herättiin toimiin. Työterveydenhuollon haastattelemana kerroin kokemani yksityiskohtia myöden. Minulle sanottiin, että tästä tulee tutkinta. Kuulosti todella hyvältä, mutta ei sitä kuitenkaan ollut. Sillä tutkintapäivä määrättiin etukäteen ja kaikkien piti olla paikalla kattavan selvityksen suorittamiseksi. Miten sitten kävikään. Ketään työpaikkaväkivaltaan osallistuneista ei näkynyt. Selityksinä oli mm. sairastuminen ja yllättävä työmatka. Työterveyshuollon edustajat ilmestyivät paikalle minun ohella, mutta mitään ei saatu aikaiseksi, koska ketään muuta ei laitoksella yllättäen ollutkaan sillä hetkellä. Toista yritystä ei koskaan ollut.

TUTUT KUVIOT

Potkut olivat kuitenkin tosiasia. En saanut mistään apua, ja kun olin hiljainen ja yksinäinen nörtti ei minulla ollut mitään ystäviäkään, jotka olisivat avustaneet ja mahdollisesti järjestäneet minut elävien kirjoihin. Sillä tämän jälkeen en enää uskonut työelämään ja päätin, etten ikinä enää mene palkkatöihin. Jäin pitkäksi aikaa neljän seinän sisälle ja vaivuin epätoivoon. Jos kerran kolme saatua työpaikkaa, ovat tämmöisiä, miten voin ikipäätään selvitä polustani maailmassa. Lopulta olin tilanteessa, jossa en enää nähnyt ulospääsyä. Elin vailla tuloja pienen aikaa vaivaisilla säästöilläni ja pikkuhiljaa oli ilmoittauduttava työttömäksi työnhakijaksi. Työvoimaviranomaiset jossain vaiheessa osoittaisivat minulle työn – palkka työn. Tämä sai minut synkille vesille ja lopulta syntyi ajatuksia, etten enää jaksa. Lähdin lopulta kotioveltani menemään vain jonnekin suuntaan, takaisin ehkä enää tulematta. Päädyin lopulta hiljaiseen paikkaan Savossa evankelis-luterilaiseen luostariin. Siellä sain hiljaisuutta ja aikaa itselle sekä asua työtä vastaan. Vuosi kului ja palasin takaisin kotikonnuille. Myöhemmin äitini ansiota oli, että pääsin kuntouttavaan hoitoon silloiseen Petreaan Turussa. Olin kuitenkin tästä asti työttömyyskierteessä ja paluu synkkyyteen oli lähellä, kunnes sain paikallisesta TE-toimistosta työnsä osaavan yhteyshenkilön. Hän ylitti velvollisuutensa ja näytti välittävän viikoittaisilla soitoillaan siitä, että voinko hyvin. Tämä oli uutta minulle. Hänen kauttaan pääsin myös kiinni Raision Ekotilatoimintaan ja kiinni työelämään ensin työkokeilun piiriin, sitten palkkatuettuun työhön. Joka minulla nyt on. TE-toimiston tämä yksi aktiivinen välittävä virkailija ja Raisiossa toimiva ja nyt myös työpisteensä Turkuun sijoittanut Lounais-Suomen työllistäjät lopulta nostivat minut takaisin yhteiskunnan jäseneksi. Palkkatuettuna hommani on kirjoittaa juttuja erääseen lehteen ja elehteen. Tällä hetkellä tämä on minun unelma jobini. Olen aina halunnut kirjoittaa ja tuoda asioita esille. Lopulta mielenterveysongelmista selviytyminen on myös itsestä kiinni. Alkoholistikaan ei selviä, jos hän ei sitä lopulta itse halua.

YHTEENVETO

Lopulta mitään tutkintaa laitoksen tapahtumista ei suoritettu. Tämä törkeä työpaikkakiusaaminen tapahtui heti kesäkuun alettua, joten tällä varmistettiin, ettei minulla ollut kovin paljon puolustautumismahdollisuuksia käytettävissäni talon sisällä. Huolimatta siitä, että talon hallinnossa sihteerikkönä toimi paljon lakitutkinnonkin suorittaneita, mutta he tietysti puolustivat taloa, kun eivät tienneet olenko syyllinen vai en. Tämä olikin pääsyy kohteluuni. Jopa minut pelastanut dekaani, ei aikaisemmin uskaltanut minua jelppiä, koska hänen piti varmistua ensin minun syyttömyydestäni. Ainoa toimintatapa olisi ollut ulkopuolisen lakimiehen palkkaaminen. Asia olisi varmasti silloin selvitetty talonkin puolesta perusteellisesti.
Olin ensi iskun jälkeen niin masentunut ja pettynyt kolmannen kerran työelämään, etten kyennyt enää toimimaan. Jos työelämä on tällaista ja aikaa eläkkeeseen on vajaat 40 vuotta vielä, miten ikinä selviän elämästä, kun elanto otetaan aina pois alta. Tässäkin on se, että kaikilla pitäisi olla uskottu ystävä, joka nostaisi ystävänsä taistelemaan, kun hän itse ei enää jaksaisi. Lopulta elämä voitti saatuani yksinkertaisen ja leppoisan palkkatuetun työn aluksi sähkölaite-/PC-myyjänä. Toimeentulo parani sen verran, että karkkirahaakin oli kuukauden jokaiseen lauantaihin. Saan nyt pohtia elämäni seuraavaa siirtoa kaikessa rauhassa harkiten kokemuksista viisaampana. Tärkeää ei enää ole palkkion suuruus vaan rakastava perhe ja viihtyisä työympäristö. Muuta ei todellakaan tarvita.

Lopuksi vielä muistutus ja kannustus tulevan varalle..

Ajattele positiivisesti

1. Sinä olet ainutlaatuinen.

2. Sinä olet paljon parempi kuin uskotkaan.

3. Sinä voit oppia kaiken.

4. Sinä tiedät paljon asioita, joita muut eivät tiedä.

5. Sinä voit olla ylpeä itsestäsi.

6. Sinä pystyt mihin tahansa.

7. Hymyile ja naura.

8. Joku välittää sinusta.

9. Voit olla esimerkkinä monille.

***

 © Arto Laine.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: