Parvekepuutarhan vehreys aluillaan

Kuva 1, Gladiolus Safari, (kuva: Arto Laine).

Noin kaksi viikkoa sitten tilasin paikallisesta puutarhaliikkeestä kukkasipuleja. Käsiin sattui Gladiolus Safari (kuva 1) lajiketta 15 kpl ja Dahlioita (kuva 2) neljä kpl. Istutin nämä heti ohjeen mukaan isohkoihin kukkaruukkuihin. Näissä lajikkeissa on paljon näyttäviä kukintoja. Ne ovat värikkäitä, kerrottuja ja isoja. Kokeilen näiden kasvatusta ensikertaa.

Kuva 2, Dahlialajike nimeltään Mystery Day puskee kovaa vauhtia esiin (kuva: Arto Laine).

Kukkasipulien istutus on onnistunut mainiosti. Suurimmasta osasta kukkasipuleja on alkanut työntää versojaan nähtäväksi maailmalle. Kukkasten on arvioitu kukkivan täydellä terällään noin juhannuksen tienoilla tai vähän sen jälkeen. Kukintaa kestää jonkin aikaa. Jos yöpakkasia tai hallaa esiintyy, pitää kasvit ottaa sisätiloihin väliaikaisesti.

Kuva 3, Jääsalaatti on aluilaan (kuva: Arto Laine).

Kasviksista ja yrteistä valitsin täksi vuodeksi parvekkeelle kasvatettavaksi ja myöhemmin kesän ruuanlaittoon käytettäväksi vain jääsalaatin (kuva 3) ja ruohosipulin. Ne ovat molemmat verrattain helppoa kasvattaa ja hoitaa. Niiden kylvämisen voi suorittaa jo kun maa on muokattavissa. Itäminen kestää jonkin aikaa, mutta ainakin jääsalaatti on varmanoloinen kasvultaan. Se on jo noussut pintaan parvekkeen kasvatuslaatikossaan, mutta ruohosipuli antaa vielä odotuttaa itseään.

Viimeisin hankinta on ollut kolme isoa kukkaruukkua (kuva 4), joihin aion kylvätä isoauringonkukkaisa. Ne voivat kasvaa jopa 2 – 3 metrisiksi. Parvekkeeni on toisiksi ylimmässä kerroksessa, jossa korkeutta riittää vajaat 3 metriä. Joten jos saan mullan ravinnerikkaaksi, auringon kukkaseni voivat palkita sen minulle pituutena. Ohjeissa annettiin täyttää ruukku taimi- ja kukkamullalla suhteessa 1:3. Pistän auringonkukkaseni vielä tänä viikonloppuna (vk20) ruukkuun itämään. Nimensä mukaisesti ne tarvitsevat aurinkoa. Auringonkukan suuri kukinto seuraa aurinkoa.

Kuva 4, Auringonkukkaruukun multakoostumus on 1:3 kukka- ja 2/3 taimimultaa, (kuva: Arto Laine).

***

© Arto Laine.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: