Muonion seudun seikkailut (2/3)

Ensimmäinen näkymä taloon asettumisen jälkeen, Kerässieppi järvi, läheisellä rannalla on toimii majatalo lomailupalveluineen, (kuva: Arto Laine).

Allekirjoittanut kokeilee nyt jotain aivan hänelle tuntematonta asiaa. Nimittäin koetan kirjoittaa stooripohjalta matkakertomuksen  Lapin vaellusreissuni koitoksista. Jatkan kolmiosaisen novellisarjan toisella osalla. Tarina ajoittuu kesään 1998, jolloin opiskeluni opintosuunnitelmaan kuului työharjoittelu. Sain paikan Tikkakoskelta noin 20 km pohjoiseen Jyväkylästä sijaitsevasta pikku kunnasta. Myöhemmin jatkoin töitäni paikkakunnalla valmistumiseni jälkeen. Tapahtuma-ajasta on jo kulunut tovi, mutta Lapin matkailukohteet ovat pysyneet tallella näiden kaikkien vuosien ajan, sillä niitä huolletaan ja ylläpidetään ympäri vuoden.

Pyydän esikoisnovellistina hieman kärsivällisyyttä, mikäli juttu ei ole johdon mukainen. Kokeiluni kumpuaa aikaisemmin kirjoittamieni artikkelien innoittamista kokeile-jotain- itselle-täysin-tuntematonta-asiaa tai kaikkea-täytyy-kokeilla-ainakin-kerran-elämässään -teemoista. Tästä tämä sitten jatkuu..

Asettuminen majapaikkaan

400 metriä ennen loma-asuntoa sijaitsi avaimenvartijan koti. Haettuani avaimen, säntäsin takaisin ratin taa. Kului hitaasti ajaen viisi minuuttia. Olin perillä. Peruutin pirssini siististi tilavalle ”parkkialueelle”. Pääoven avaaminen ei onnistunut. Hätäännyin. Melkein palasin takaisin avaimenvartijan talolle, mutta se ei ollut tarpeen, koska löysin sivuoven. Heivasin autosta kamppeeni sisälle. Sain lopulta pääovenkin auki. Se avautuu samalla tavalla kuin kotini Tikkakosken ulko-ovi. Vähän sysäämällä sitä sisäänpäin sopivassa kohtaa samalla avainta kiertämällä.

Talon tupakeittiö kaikkine varusteineen. Kuvan takan takana olivat ruhtinaalliset pesutilat ja selkäni takana ikkunallinen siipi oleskuluun ja maisemien ihailuun sekä yöllä, että päivällä satoi tai paistoi, (kuva: Arto Laine).

Paikkaan tutustuminen

Asetuttuani taloksi ja tutustuttuani paikallisiin käyttäytymis- ja oleskelusääntöihin, aloin tutustua ympäristööni. Kaiken kaikkiaan talossa voi oleskella tusinan verran porukkaa. Makuuhuoneita löysin neljä. Kussakin on vuoteet lisäsänkyineen. Jos kukaan ei kainostele, väkeä voi majoittua huomattavasti enemmän.

Vettä ei tarvitse kantaa, sähkölämmitys on, koneellinen ilmastointi, lättialämmitteiset helpotustilat, jääviileäkaappi pakastimella, liesi, leivinuuni, tiskikone, pesutilat, kuivauskaappi, ”ainavalmis” sauna ja varaava takka. Pinta-alaa löytyy 155 neliötä ja autolle on sähköpistoke. Talo on kaikin puolin mukavan oloinen. Vessapaperia täytynee ensitilassa hankkia. Sen verran repeilevää ja ohutta paprua oli täysistunnossa käytettävissä, että hävettää mainita. Pehmeämpää ja kiinteämpää sen olla pitää!

Ensimmäisellä illanvietolla

Olin ajanut yhdeksän tuntia ja vartin päälle kahdella pysäyksellä. Kilometrejä on kertynyt 785,3. Auton kulutukseksi laskin 5,89 l/100 km. Matkavauhtini oli keskimäärin 85 km/h. Minusta ajan oloon ihan kohtuullinen kulutusarvo.

Kaikin puolin auton käytöstä jäi hyvä fiilinki, vaikka soratieosuuden liian suuren nopeuden aiheuttama epävakaus nosti sydämen kurkkuu. Vaihteita on viisi ja on Helkama -merkkisestä pyörästä parempi versio, kun pakkikin löytyy. Moottori on 1,4 l. Pienillä nopeuksilla auto on ärhäkkä. Kiihdytys 80:stä ohitus vauhtiin 120:n onnistuu vaivatta, mutta satasen alueella ohituskiihdytys ei enää suju ilman pitkää ohitustilaisuutta. Kokemus tämäkin, koska en aikaisemmin ole kokeillut tämän kokoluokan autoa.

Muonion puukirkko koko komeudessaan, (kuva: Arto Laine).

Rauhoituin. Tein itselleni iltapalan ja aloin suunnittelemaan huomisen ohjelmaa sadevarauksella. Jos sattuu satamaan, käyn piipahtamassa kylällä. Olin ajatellut ikuistaa Muonion vanhan puukirkon, mutta aurinkoisena tai poutapäivänä empimättä heitän niskaan vaellusvarusteet. Olohuoneen ikkunasta näkyy ensimmäiset vaelluskohteet: Nammalakuru ja Pallastunturi. Nukahdin kuitenkin kesken kaiken jo seitsemän aikoihin varhaisillalla. Herääminen onnistui vasta lauantaina kymmeneltä. Harmitti vähän, kun edellisen illan sääennuste jäi katsomatta. Päätin aloittaa lomasuunnitelmat vasta sunnuntaina.

Ensimmäinen aito lomailupäivä

Sunnuntai sarastaa, työpäivälle kuuluvasta aamupalaverista ei ole tietoakaan (duunin pakkopullaa) ja ikkunallinen talo (työpaikka on maan alla 50 metrin syvyydessä luolastossa), olenkohan paratiisissa. Näyttää olevan sittenkin utuinen kosteahko sää. Käyn tarkistamassa kirkon sijainnin kameran kera. Etsin infopisteen turisteille. Nostan automaatista valuuttaa, jotta vessan paperityöt onnistuisivat paremmin vast’edes. Kaupungilta palattuani lankesin TV:n katseluun. Silmään sattui Formula 1 kisa. Päädyin lopulta seisomaan asennossa laulaen Häkkisen kanssa duossa Maamme laulua – ollen ylpeä suomalainen.

Lomapäivien kimallus

Aamutuimaan selaan internetistä täsmäsää -sivuilta, millaista ilmaa luvataan vaellusta silmälläpitäen. Otan myös kännykän aina mukaani, jos jotain vakavampaa sattuu. Täällä asunnossa puhelimen kenttä näyttää olevan hieman ailahteleva. Pelkästään ihan puheasennosta ja -paikasta riippuen kenttä vaihtelee maksimista aina pätkimiseen.

Takan loisteessa yön hämäräryydessä viltin alla suoraan saunasta.. olo on autuas, (kuva: Arto Laine).

Matkaeväänä käytän banaaneja, voideltuja ruisleipiä ja teetä. Ulkolämpötila aamuisin lähdön hetkellä on ollut aina alle 10 asteen. Alin on ollut viisi astetta. Vaellusvarusteina on lämpötuulipuku alusvaatteiden päällä, mutta Camel-bootsit vaihdoin kunnollisiin vaelluskenkiin. Lähtöaikani olen pyrkinyt ajoittamaan aamu yhdeksän tienoille. Lipsumista tapahtuu. Palattuani retkiltä, pistin aina saunan päälle ja otin kunnon löylyt useampaan kertaan. Suihkun käyttökään ei sujunut ihan suit sait sukkelasti. En aluksi muistanut, että nyt ei olla kaupungin kerrostalossa ja vedenjakelun piirissä. Suihkua ei parane jättää hetkeksikään valumaan itsekseen, sillä kuumavesi loppuu kesken pesun. Nyt ainakin tiedän, mistä jodlaus on saanut alkunsa. Pesun jälkeen päivän päätteeksi nautin takan loisteesta ilman rihman kiertämää nukahtaen pehmoiseen lattiavilttiin kietoutuneena.

Säätiedotuksista huolimatta olen kastunut pikkuisen vain kerran. Sateet ovat olleet hyvinkin paikallisia ja heikkoja. Karttoja en tarvinnut, koska kaikki luontopolut ovat merkitty tarpeeksi hyvin. Varalta kuitenkin pidän kartat ja kompassin mukana. Kellolla varustetun GSM:n kenttäkin näyttää olevan aivan tapissaan ja puistonvartijan molemmat numerot muistissa. Vaara eksymiseen on minimoitu, kun auringonkin suunta on tiedossa. Täytyy vain muistaa kesäajan tuoma tunnin heitto etelä-pohjoislinjan määrittämiseen hädän yllättäessä. Myös pituuspiirin määrittäminen aikavyöhykkeen raameissa lisää turvallisuutta.

Ensimmäisen vaellusreittini alkutaipaleen näkymä Pallas-Ounastunturin alueella, (kuva: Arto Laine).

Vaelluksien ihanuus

Ensimmäinen kohteeni on Montellin maja, Nammalakurun varaustupa ja kahvilakota täältä asunnolta käsin. Reitti on merkitty latureitiksi. Viimeaikaisten sateiden vuoksi käännyin takaisin 4 km patikoinnin jälkeen, koska reitti meni suoraan todella aavan suon poikki. Vaikka tunturin rinne olikin näkyvissä, minulla ei vain riittänyt rohkeus, eikä ketään ole tullut vastaan tai muutoin näkynyt. Saldoksi sain kohtalaiset 8 km, hien yltä päältä ja jokseenkin kuraiset lahkeet. Päivää ehti kulumaan nelisen tuntia takaisin päästyäni. Seuraavalla kohteella Särkitunturilla kävi samoin. Kilometrejä kertyi vain 5 km. Kaiken muun lisäksi alkoi hieman painamaan mieltä, kun ei oikein tahdo onnistua tää suunnitteltu ohjelma. Kaksi efektiivistä vaelluspäivää on jo kulunut.

Kaksi seuraavaa päivää menivät sisätiloissa ihmetellen, ensimmäisen valjastin omaksi viralliseksi lomasta lomaksi eli lepopäiväksi. Jälkimmäinen osoittautui rankkasadepäiväksi. Kolmas päivä enteili sadetta, mutta päätin silti lähteä lampsimaa. Päätös oli onnistunut, sillä tästä patikasta kehkeytyi loman kliimaksi.

Novellin viimeinen osa 3/3 ..

***

© Arto Laine

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: