Kulttuurista kurinpitoa – vapautumiseen varautumista, ihanaa

Kuva: Arja Laine.

Lapsuusaikana vanhemmat usein jättävät jälkensä muksun ajatusmaailmaan ja tunteisiin. Teini-ikäisenä kapinoidaan vanhempia vastaan ihan vaan tekemisen ilosta. Kun päästään aikuistumisen kynnykselle, huomataan kuinka oikeassa kasvattajat saattoivatkaan olla omasta jälkikasvustaan.

Oman perheen sosiaaliset säännöt

Kuva: Pixabay.

Itsenäistymisen alkuvaiheessa nuori huomaa vanhempiensa ajatusmaailman ja alkaa pohtimaan omaa kantaansa maailman asioihin. Vihdoin sitä huomaa monta ajatusta, joita vanhemmat eivät edustaneet. He ovat omanlaisiaan persoonina.

Sitä jää pohtimaan, mikä itselle on tärkeää? Mitä minä tuumin asioista? Yksi tapa on haastaa mielensä ja tunteensa ja hakea kokeilemalla sitä maailmaa, joka ei vanhemmille ollut läheinen. Toki kun on saanut hyvät ja monipuoliset eväät vanhemmiltaan, tällaista rumbaa ei elämäänsä välttämättä tarvitse. Allekirjoittaneen kohdalla, olen todennut, että olen kovin erilainen vanhempiini verrattuna. Heidän uskomuksensa eroavat minun vastaavista. Taide heitä eikä edes veljeäni kiinnostanut. Aina täytyi olla perusteellinen ja analyyttinen. Klassista musiikkia luonnehdittiin keittiön pöydän vetämiseen lattialla. Tavallaan sulkeuduin tunteistani ja tieteellinen suhtautuminen pakotettiin esiin. Elin pitkään yksiksenikin suhtautumalla asioihin kylmän tieteellisesti, vaikka olisi puhetta sukkien järjestelemisestä vaatekaapissa. Koulutukseksikin valikoitui tekninen ala. Vasta vast’ikään olen uskaltautunut ulos kuorestani ja pistänyt kasvaneen arkuuteni ja ujouteni koetukselle. Vihdoinkin olen tiellä kohti luottamusta omaan persoonaani. Olemaan oma itseni.

Ajatusmaailman muutoksen paineessa – herääminen taiteeseen

Teos: Marita Mikkonen ”Aamuyön aikaan”, kivilitografia.

Päätin kokeilla, mitä en aikaisemmin perhehistorian painostamana ole kokenut. Taidetapahtumat ovat pääkohteeni. Pitää kyllä sanoa, että taidenäyttelyt ovat avartaneet maailmaa runsain mitoin. Lisäksi kun yhtenä duuninani harjoittelen arvostelujen kirjoittamista niistä, on pitänyt panostaa ajatuksiin ja keksiä artikkelien sanoitukset, jotta lukijoille on mahdollista esittää taitelijoiden omaa ajatusmaailmaa. Taidenäyttelyissä olen kuin hukkunut taideteoksen maailmaan ja uskaltanut lausahtaa “Teoksissa saattaa kuulla itsensä huokaisevan”.

Toinen maailma, johon olen sukeltanut, on uudenvuoden lupaukseni. Siinä pistän itseni likoon täydellisesti ja sosiaalisesti. Lupauksen voimalla lähdin harjoittelemaan klassisia tansseja paikallisella tanssikerholla. Tämä on ollut henkisesti vapauttavaa. Arkuus on kovalla koetuksella. Sosiaalinen kanssakäyminen tanssiopintojen kaupanpäällisenä on verrattain opettavaista. Jokaisella harjoittelijalla on oma selviytymiskeinonsa nopeatempoiseen askelharjoitteeseen. Jokaisesta kokelaasta huokuu omat luonteenpiirteet. Ihana kokemus tämäkin.

Kolmaskin piirre varjosti kovasti pohjalla piilevää taidesielua. Mihinkään konsertteihin tai edes elokuviin ei yhdessä perheenä menty. Kaupunginteatteriin äiti on kerran vienyt, kun olimme veljen kanssa vaahtosammuttimen kokoisia. Näytelmä oli jokin “Pikku kalle” -esitys Turun kaupungin teatterissa. Nyttemmin paljon vanhempana olen käynyt elokuvissa viikottain ja uskaltautunut ostaa lippuja konsertteihin. Näistä kaikista on kietoutunut kiehtova matka kokeile-asioita-joita-ennen-en-ole-tohtinut-koettaa.

Kuva: Arto Laine.

Jazz herääminen musiikkia sielulle

Kulttuurinääntyminen on muuttunut kulttuuriyltäkylläisyydeksi. Jazz ei aikaisemmin ole sen pahemmin korvia lotkauttanut. Perheympäristön ikeestä vapautuneena, olen havainnut Jazzin olevan paljon antavaa musiikkia. Siinä kiehtoo sanattomuus, soitinten vuoropuhelu, loppua kohden kiihtyvä juoni ja loppuratkaisuun pääsy. Jazz on ihan oma lajinsa. Vastapainona Jazzista olen kuullut kuvailtavan sen olevan kasan umpisolmuun menneitä nuottiviivastoja. Jazz on Jazzia. Huomaan pitäväni siitäkin. Makeeta!

Oman mielipiteen muodostuminen

Mikä ihaninta sain muodostettua oman subjektiivisen käsityksen muutamasta Jazz-esityksestä ”Flame Jazz” ja “Turku City Jazz” teematapahtumien yhteydessä. Miehillä on jotenkin rajumpi ote soittimistaan. Minusta mieskokoonpanoinen Jazz on hyvin kovaa ja kulmikasta sekä intensiivistä verrattuna naisvetoiseen Bandiin. Nämä soittavat pehmeämmin ja lempeämmin sekä saavat enemmän irti sosiaalista ulottuvuutta soittimistaan. Paljon saattaa ratkaista säveltäjän kädenjälki. Mutta pointti tässä on vapaus omaan tulkintaan, joka sekin muuttuu ajanhampaassa. Ihanaa!

Vinkki: Kokeilkaa asioita, joita ette aikaisemmin entuudestaan ole kokeilleet tai muuten tunne. Varoituksen sanana voin antaa, että älkää pistäkö kuitenkaan överiksi. Nauttikaa uusista saavuttamisen ulottuvuuksista juopukaa elämästä. Tarpokaa omia polkujanne. Nähkää, maistakaa ja nuuhkaiskaa maailmaa.

***

© Arto Laine.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: